”En vain ole sellainen ihminen”

Sulkakorvikset kierrätyskumista Unique Design by Maria

Kun on ikänsä identifioinut itsensä tietynlaiseksi, tiettyjä asioita harrastavaksi, tietyissä asioissa lahjakkaaksi, tulee samaan aikaan kuin huomaamatta määritelleeksi myös sen, millainen ei ole ja mitä ei harrasta. Siinä ollaankin sitten uuden äärellä, kun tilanteen pitäisi muuttua.  Ei ole nimittäin kovinkaan kestävä ratkaisu määritellä itsensä ulos niinkin merkittävästä elämän osa-alueesta kuin liikunnasta.

En ole ikinä harrastanut liikuntaa. Olen piirtänyt, askarrellut, lukenut, pelannut lauta- ja konsolipelejä sekä valokuvannut. Olen tottunut näkemään itseni ihmisenä, josta mieleen jää ennemmin luovuus, sanavalmius tai ajatukset kuin kehoon liittyvät ominaisuudet.

Viime keväänä aloitin säännöllisen hölkkäilyn ja yllätyksekseni innostuinkin siitä. En tiedä, mitä tapahtui, mutta tuskallisten aiemman veren maun sijasta pian alkoi jo jalkoja poltella, jos lenkistä oli useampi päivä.

Sitten tuli syksy, räntäsateet ja ensimmäiset oman alan työpaikat ja ankara väsymys. Lenkille lähtö tai järkevä syöminen eivät vain mahtuneet resursseihini, kun kaikki energia meni uusien asioiden prosessoimiseen.

Ajattelen, että minulla on ollut ihan hyviä syitä, miksi rytmiä ei ole ollut tai se on lopulta kadonnut. En siis puhu niistä mielelläni tekosyinä, vaan olen sen sijasta pyrkinyt ratkaisemaan ongelmakohtia, jotka ovat tehneet järkevästä syömisestä ja säännöllisestä liikkumisesta liian raskasta. Oli syy hyvä tai ei, se ei muuta lopputulosta, mutta tekosyistä puhuminen vie huomion motivaatioon ja itsekuriin (tai lähinnä niiden puutteeseen), eikä välttämättä edesauta muutosten tekemistä.

Siispä alkutalvesta aloin etsiä mitä tahansa liikuntaharrastusta, jota voisin toteuttaa mahdollisimman helposti. Tiesin, että en jaksaisi lähteä töiden jälkeen esimerkiksi keskustaan kuntoilemaan. Tiesin, että oman kuntoiluni säännöllisyydessä ratkaisevaa olisi lähtemiskynnyksen korkeus. Siispä etsin omalta (suhteellisen vähän palveluita tarjoavalta) asuinalueeltani mitä tahansa liikuntamuotoa, ja löysinkin Crossfit-tyylisen toiminnallisen lihaskuntoharjoittelun. Kun matka salille kestää kävellen 3-4 minuuttia, on lähtemisen kynnys varsin pieni. Onneksi itse treenaaminenkin on osoittanut mielekkääksi, joskin raskaaksi ja haastavaksi.

Koska sain juoksuharrastuksesta jo kerran sen kokemuksen, että alun tuskanhien ja verenmaun sijasta voin minäkin alkaa saada onnistumisen ja nautinnon kokemuksia liikkumisesta, uskallan asettaa itselleni muussakin treenaamisessa tavoitteita. Tiedän, että voin onnistua. Tiedän myös, että pystyn alkukankeuden jälkeen myös pian taas nauttia juoksemisesta tauon jälkeen. Saattaa kuulostaa pieneltä asialta, mutta ei ole.

Kun taustaa liikunnan parissa ei ole, törmää monenlaisiin haasteisiin uutta harrastusta aloittaessa aina oikeanlaisesta pukeutumisesta lähtien. Tulenkin kirjoittelemaan tänne reipastumisprojektini tunnelmia kategorian hyvinvointi alle, jos vaikka joku muukin kokee olevansa aina ihan väärässä paikassa kuntoillessaan. Loppujen lopuksi tässä on kyse hyvinvoinnista, josta on vaarallista sulkea itsensä ulkopuolelle vääränlaisena ihmisenä.

Gluteeniton pitaleipä

Gluteenittomat pitaleivät (6 kpl)

2,5 dl vettä

1,5 tl psylliumia

5 dl jauhoja:

2 dl vaaleaa jauhoseosta

0,5 dl tattarijauhoja

0,5 dl perunakuitua

1 dl kaurajauhoja

1 dl maissijauhoja

1 tl suolaa

1 pss kuivahiivaa

 

3 rkl öljyä

  • Sekoita psyllium 1 desilitraan kylmää vettä ja anna turvota 5-10 minuuttia
  • Lisää turvonneen psylliumin sekaan 1,5 dl kiehuvaa vettä ja 3 rkl öljyä. Sekoita huolellisesti.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähitellen nesteen sekaan taikinakoukuilla vatkaten
  • Taputtele taikinasta kuusi leipästä. Taputtelu onnistuu helposti käsin, kun pidät vieressä vesivatia, jossa kastelet käsiä aina välillä.
  • Laita uuni ja uunipelti lämpenemään 250 asteeseen. Kohota leipiä n. 20 minuuttia lämpimässä ja paista 5-10 minuuttia uunin alatasolla, kunnes leivät ovat saaneet hieman väriä.
  • Nosta pitaleivät heti pois pelliltä jäähtymään.

 

Varsinaista ilmataskua näihin ei muodostunut, mutta leipä on sisältä pehmeä ja pinnalta rapea ja kestää puolittamisen.

Pitat tulee täyttää tietenkin niin täyteen, että niitä hädin tuskin pystyy syömään. 🙂 Meillä täytteenä tällä kertaa itse tehtyä kebabia valkosipuli- ja kebabkastikkeen sekä kurkun, salaatin, tomaatin ja jalapenojen kera.

 

 

Pohjoismaalaisten dekkareiden helmiä

Mökkiviikko takana, ja se tietää sitä, että on ollut aikaa lukea kirjoja.

Koulutukseni puolesta pitää heti postauksen alussa oikaista mahdolliset ennakkokäsitykset kirjamaustani: Olen romaanien lukijana ja sarjojen katsojana melko hedonistinen ja laumasieluinen: nautin fiktion maailmaan uppoamisesta, jännityksestä, huumorista – ja no, aika usein niistä kirjoista ja sarjoista, mistä moni muukin. Jokaisessa loistavassa teoksessa – olkoonkin kyse romaanista tai sarjasta – on oltava moniulotteisia, ja mielellään jopa hieman hankalia henkilöhahmoja. Nautin klassikoista ja bestsellereistä, harvemmin osaan tarttua mihinkään kovin kokeelliseen tai löydän mitään kovin uniikkeja helmiä. Osasyy siihen voi olla se, että inhoan sopivien kirjojen (ja sarjojen, elokuvien, ravintoloiden, kännyköiden…) etsimistä. Kirjojen etsimisen vaikeudesta voisin kirjoittaa oman blogipostauksen joskus, mutta nyt keskityn dekkarimakuni esittelyyn sekä uusimpaan sarjalöytööni – vaikka mikään postauksessa mainittu sarja ei olekaan uusi muuta kuin minulle. Eli, aloittelijaystävällisiä ja monien muidenkin lukijoiden jo hyväksi havaitsemia dekkarisuosituksia siis luvassa!

Stieg Larssonin  Millenium-trilogia on esimerkki täydellisen viihdyttävästä kirjasarjasta ja lajissaan kulttiteos. Larsson oli suunnitellut jatkavansa sarjaa vielä monen osan verran, mutta kuoli valitettavasti kesken kaiken. Muutama vuosi sitten  Daniel Lagercrantz jatkoi kesken jäänyttä sarjaa, minkä pitäisi olla täysiin tuhoontuomittu yritys, mutta Lagercrantz onnistui kun onnistuikin yrityksessään.  Jännitys ei kasva yhtä intensiiviseksi eikä kammottavat jutut ole yhtä kammottavia kuin Larssonin teoksissa. Siitä huolimatta Lagercrantzin kirjoittamat jatko-osat Se mikä ei tapa ja Tyttö joka etsi varjoaan onnistuvat molemmat upottamaan lukijan maailmaansa ja tekemään kunniaa sarjalle. Erona Larssonin teoksiin Lagercrantzin teokset ovat vielä avoimemmin yhteiskunnallisesti kantaaottavia.

Sarjojen puolella Silta on yltänyt yhtä voimakkaan elämyksen luomiseen Larssonin ja Lagercrantzin romaanisarjan kanssa. Sillassa päähenkilö on asperger rikospoliisi ja Milleniumissa toinen päähenkilöistä on huippuälykäs ongelmanuori. Yhteistä näille on siis upottavan jännityksen lisäksi myös kompleksiset ja pyöreät (moniulotteiset) henkilöhahmot. Esimerkiksi Jo Nesbøn tai Agatha Christien romaanien lukeminen on jäänyt itseltäni vähäiseksi, sillä kaipaan jännityksen lisäksi juuri tällaisia säröisiä henkilöhahmokuvauksia.

Tällä pohjustuksella varsinaiseen kirjasuositukseen. Ykkössijat sekä sarjapuolella että romaanipuolella ovat sydämessäni jo varatut edellämainituille teoksille, mutta kenties jo kakkossijalle dekkarilistallani pääsee tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin Osasto Q-sarja, jota on tähän mennessä ilmestynyt viiden kirjan verran. Olen lukenut vasta kaksi ensimmäistä, mutta se johtuu ainoastaan siitä, etten osaa aloitettuani annostella näiden lukemista, vaan luen ne kerralla muiden hommien kustannuksella.

Siltaan ja Milleniumiin ehkä suurimpana (ja ratkaisevimpana) erona on se, että päähenkilö on hieman liian tai väärällä tavalla häiritsevä. Sekä Sillan että Milleniumin päähenkilöt ovat traumatisoituneita, nuorehkoja naisia valokuvamuistilla varustettuna, kun taas Osasto Q:n  päähenkilö Mørck keski-ikäinen, työpaikan sihteeristä haaveileva poliisimies. Siis genressään hieman liian geneerinen henkilöhahmo tehdäkseen suurempaa vaikutusta. Mørckia kiinnostavampi henkilö sarjassa on taustaltaan ja asemaltaan epämääräinen avustaja Assad, jonka tarina sarjassa etenee kuitenkin valitettavan hitaasti. Mørkiin säröä luo paitsi hänen ällöttävyytensä tuoma epäsankarillisuus, myös epäonnistuneen poliisioperaation seuraukset sekä Mørkissa itsessään että erityisesti hänen suhteessaan neliraajahalvaantuneeseen kollegaan.

Tiivistettynä siis: Jos nautit pohjoismaalaisista rikoskirjoista tai -sarjoista, joissa on kompleksinen päähenkilö, suosittelen tutustumaan Osasto Q -sarjaan. Päähenkilö ei kuitenkaan ole ihan niin kompleksinen ja kiinnostava, eikä aiheissa oteta kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin niin selkeästi, kuin Sillassa ja Milleniumissa.

Samassa yhteydessä voisi mainita vielä Åsa Larssonkinin, jonka Rebecka Martinsson -sarjan ajattelin urakoida loppuun heti kun vain on aikaa maata sohvalla 12 tuntia putkeen.

Branderin gluteeniton saaristolaisleipä

Gluteeniton leipävinkki: Branderin saaristolaisleipä. Normaalihinta Prismassa 4,95e/kpl (370g). 

Branderin saaristolaisleipä maistuu ja tuoksuu makean maltaiselta ja suorastaan sulaa suussa. Toimii juuston ja maidon kanssa, niin kuin saaristoleivän kuuluukin: tämä ei häviä maussa tai koostumuksessa tavallisillekaan, gluteenia sisältäville saaristolaisleiville.  Leipä myös säilyy hyvänä pari päivää yli parasta ennen -päivänmäärän. Kaiken päälle leipä on paikallista, sillä Brander on tamperelainen leipomo. Mahtavaa, että gluteenittomia leipiä alkaa näkyä myös tummina versioina.

Samaan syssyyn  kaupassakäyntivinkki: S-ryhmän kaupoissa nousevat viimeisenä aukiolotuntina -30% alennukset -60%:iin, mikä kannattaa hyödyntää erityisesti gluteenittomien tuotteiden kohdalla. Ainakin ensimmäisellä viikolla näyttivät lihahyllyjen laputetut tuotteet katoavan koreihin jo ennen yhdeksää, kun taas gluteenittomien leipien, leivonnaisten ja einesten seasta löytyi vielä monenlaista kiinnostavaa. Tämä leipä maksoi lopulta 2,97e parasta ennen päiväyksen ollessa ostopäivä. Jos on kaivannut gluteenitonta saaristolaisleipää, niin uskaltaisin väittää että tämä on täydelläkin hintaa hintansa väärti.

Lisäksi Tampereen Prismassa on torstaisin tuoretiskillä gluteenittomia tuotteita tavallista paremmin edustettuna. Täytetyt patongit (4,95e vrs. ei-gluteenittomat 3,95e) kuuluvat jokaviikkoiseen valikoimaan, mutta ainakin tänään oli myös pannaria. Patonki menee tänään testiin, mutta suositukset kaupalle jo yrityksestä ja panostuksesta.

Tallenna

(Jälleen) uusi alku

Nyt kun viimeiset opiskeluhommat on gradua myöten tehty ja ensimmäiset askeleet opetusalan töissä otettu, on aika tehdä päätöksiä kuvaamisen suhteen. Perustin valokuvayritykseni, oman toiminimen syksyllä 2013 ja olen siis koko yrittämisen ajan ollut ensisijaisesti päätoiminen yrittäjä. Aloitin kuvaamisen muistaakseni yläasteella, ja lukiossa kuvasin enenevässä määrin kavereita ja kavereiden kavereita, kunnes työ vei niin sanotusti mukanaan.

Kun hädin tuskin muistaa aikaa, jolloin ei ollut koululainen tai opiskelija, on opiskeluiden loppu melkoinen identiteettikriisi. Ainakin minulle. Uusi elämänvaihe tuntuu näin alkuun vievän energian ja ajan melko tehokkaasti, mutta siitä huolimatta (tai juuri sen takia) haluan panostaa myös omiin juttuihini ja harrastuksiini. Käytännössä se tarkoittaa tämän blogin perustamista, rajumpaa karsintaa kuvauskeikkojen suhteen (otan niitä vähemmän ja niputan niitä mahdollisimman paljon samoille viikonlopuille, jotta olisin aidosti vapaallakin joskus) sekä enemmän omia kuvausprojekteja.

Kuvaaminen, myöskään asiakaskuvaukset, eivät siis ole jäämässä. Pikemminkin aion jatkossa panostaa entistäkin enemmän niihin osa-alueisiin, jotka koen omimmikseni. Studiokuvaukset jäävät siis toistaiseksi varsin vähälle, ellei kokonaan pois, sillä luonto on säästä ja vuodenajasta riippumatta oma elementtini.

Tämä on ehkä viides kerta, kun aloitan blogin pitämisen, mutta ei kai se ketään vahingoita. Aiemmat blogit ovat kaatuneet oikeastaan joka kerta samaan syyhyn: en oikein tiennyt, millaista linjaa vetäisin. Toisaalta huvittaisi joskus ottaa kantaa vaikkapa koulumaailman ilmiöihin tai pohtia luovan alan yrittäjänä olemista. Toisaalta puolison keliakian myötä olen innostunut gluteenittomasta leivonnasta melkoisesti, ja ravintoloissa käyminen on yksi lempiharrastuksistamme. Joskus kirpparilta löytyy niin kivoja vaatteita, että asukuvienkin maailmaan olisi kiva vähän ulottaa näppejään. Joskus, tosin valitettavan harvoin, tulee myös neulottua tai tehtyä jotain muita käsitöitä. Ja sitten on tietysti tämä selkein, valokuvaus.

Selinan mukaan yhdistäväksi tekijäksi riitän minä, ja tätä neuvoa ajattelin nyt noudattaa. Tämä ei ole valokuvausyritykseni blogi eikä leivontablogi tai käsityöblogi. Tämä on paikka kaikelle, mikä saa minut innostumaan, mitä haluan jakaa tai mistä koen avautumistarvetta. Sekalaista sillisoppaa siis.

Kategorioita, joista kuvittelen tulevani postaamaan:

Valokuvaaminen: kulissien takana, omia kuvaprojekteja, valokuvauksen pohdintaa metatasolla

Työ: ajankäyttö, motivaatio, yrittäjyys, luova ala, opetusala

Kirjallisuus: lukusuosituksia, kannanottoja lukutaidon puolesta

Arki: asut, reissut, sisustaminen, vanhempien kissat ja anoppilan koirat

Neulominen: villasukat

Ruoka: leipomukset, tuotesuositukset, ravintolat (gluteenittomuus painotettuna)

Tampere: vinkit ja paikat

Postaustahti tulee luultavasti olemaan jotakin tyyliin kolme postausta perättäisinä  päivinä, neljän viikon tauko ja sitten taas uusi innostus muutaman postauksen ajaksi. Sen kummempaa säännöllisyyttä tuskin on luvassa.

Aiemmasta tällä sivulla olleesta blogista poiketen en linkkaa uusia blogipäivityksiä Facebook-sivulleni, vaan omistan Suvi-Marja Tuulian pelkästään valokuvatöilleni. Häiden pidemmät, dokumentaariset kuvakoosteet ilmestyvät jatkossa omalle galleriasivulle. En tiedä, miten blogeja nykyään seurataan (itse seuraan ihan vain kirjanmerkkien avulla), mutta tein jo blogille oman IG-tilinkin @ihananharmaa, jonne linkkaan uusimmat postaukset sekä muuta materiaalia.

Tallenna